Reissusta on nyt jo muutama kuukausi. Mielemme ovat kerineet palautua reissun jäljiltä. Kokoonnuimme viettämään jokaviikkoista koloiltaa. Mitä reissusta jäi mieleen? Mikä oli hyvää?
Vili: Kaikki oli oikeastaan hyvää...
Samu: Ruoka ja sellaset. Yedigün oli hyvää.
Eero: Kepab ja lämpö.
Jussi: Ruoka, paitsi partioleirillä.
Sami: Nähtiin hyvin monenlainen Turkki.
Mistä et henkilökohtaisesti pitänyt?
Vili: ... paitsi sellainen ruoka josta en henk. koht. pitänyt.
Samu: Pauluksen iltapala, airan ja polttava paahde.
Eero: Partioleirin ruoka ja liian pitkä iltaohjelma.
Jussi: Partioleirillä emme päässeet tekemään oikein mitään...
Sami: Turkkilaisten kanssa toimiminen oli haastavaa, koska ei koskaan tiettyt mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.
Muut eivät päässeet vastaamaan kysymyksiin, mutta kyllä heillä oli hauskaa. Todistettu tieteellisesti.
maanantai 3. syyskuuta 2012
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Kotona ollaan - hieman myöhässä tosin
Anteeksi pieni viivästys - otin pienen tauon bloggaamisesta. Viime päivityksestä onkin jo muutama päivä aikaa eikä vaelluksesta tai partioleiristä ole sen kummemmin kerrottu. En halua ottaa koko vastuuta fiiliksien kertomisesta joten teemme sen sitten, kun porukka on taas koossa parin päivän päästä (suurimmaksi osaksi ainakin).
Valtterin ja Roosan kirjoittama teksti Viikkolehteen sisältää tarkemman selonteon vaelluksesta:
"... Iltapäivällä kävimme ostoksilla ja illalla hyppäsimme bussiin ja matkasimme sillä koko yön Eigidiriin, josta alkoi suuri vaellusseikkailumme.
Aamun ensisäteet herättivät matkalaiset (ainakin osan), ja Eigidir-järvi kimmelsi edessämme
houkuttelevana. Lämpötila oli suomalaiseen makuumme tuskallinen, mutta liikkeelle lähdimme
täydennysten jälkeen. Päivämatkamme oli noin kymmenen kilometriä ja se sujui vaivattomasti tietä
pitkin kävellen. Leiriydyimme järven rannalle ja nautimme kovasti uimisesta.
Toinen vaelluspäivä toi mukanaan haasteita: jos halusi seurata Paavalin vaellusreittiä,
joutui lähtemään vuorille kiipeämään, kun taas järven rantaa pitkin olisi mennyt mukava
tie. Tuumasimme,että kaikkien ei kannata lähteä apostolin jäljissä, joten jaoimme joukon
kahteen: omasta mielestään kovakuntoinen poikajoukko lähti vuoristoon kiipeilemään kun
taas toinen porukka päätti kävellä tietä pitkin. Päivän annin voi kiteyttää erään ryhmäläisemme
toteamukseen: ”Paavalin jalanjäljissä kulkeminen on yhtä helvettiä”. Maisemat olivat kuitenkin
todella upeat ja ihmiset joka paikassa erittäin ystävällisiä. Barlassa tapasimme opettajan, joka pyysi
meitä mukaan projektiin, jossa pyritään kehittämään reitin olosuhteita. Yön vietimme hostellissa,
joka oli kaikkien mielestä paras vaihtoehto erittäin rankan päivän jälkeen. Päivä vaati veronsa ja
pari matkaajaamme joutui valitettavasti keskeyttämään vaelluksen sairastumisen vuoksi.
Seuraavan päivän kuljimme taas tietä pitkin päämääränä Dikmen, josta kalastajaveneen oli tarkoitus
viedä meidät järven toiselle puolelle. Monen teekupillisen jälkeen illan jo hämärtyessä meitä nousi
yksitoista henkilöä rinkkoinemme todella luotettavan näköiseen puuveneeseen, ja vene onneksi
epäilyistämme huolimatta sai meidät kannatettua vastarannalle saakka. Pilkkopimeässä tähtitaivaan
loisteessa söimme hiukan iltapalaa ja kiitimme Jumalaa, että olimme päässeet turvallisesti perille.
Nukuttuamme hyvin jatkoimme aamulla matkaa järven rantaa myöten As. Tirtariin ja siitä edelleen
viisi kilometriä Yk. Tirtariin. Ilma oli jälleen paahtavan kuuma, joten liekö se sekoittanut päämme,
mutta syystä tai toisesta onnistuimme jotenkin kävelemään pois reitiltä kymmenen kilometriä
väärään suuntaan. Istahdimme ihmeissämme Tokmancik kylän huoltoasemalle miettimään
tilannettamme. Kylästä oli päämääräämme Yalvaciin seitsemäntoista kilometriä, mutta kipeät
ja rakkoutuneet jalkamme eivät olleet erityisen yhteistyökykyiset. Söimme jäätelöä ja saimme
jonkinlaisen suunnitelman valmiiksi, kun äkkiä jouduimme hieraisemaan silmiämme, koska pihaan
ajoi tilataksi, jonka keulassa luki Yalvac. Vieläkin yritämme keksiä loogista selitysta tapahtumalle,
mutta tällä kertaa jollain muulla taisi olla näppinsä pelissä. Taksin ikkunasta vielä katsoimme miten
salamat iskivät taivaalta avoimeen maahan ja ajattelimme telttojen alumiinikaarien antamaa suojaa.
Yalvacissa löysimme avuliaan taksikuskin ansiosta nopeasti yöpaikan ja kaikki oli jälleen kääntynyt
parhain päin.
Koska olimme päässeet aikataulusta edellä perille, meillä oli nyt kokonainen päivä aikaa käydä
tutustumassa Pisidan Antiokiaan, joka oli Paavalin vaellusreitin viimeinen kohde. Kerran niin
hienosta kaupungista oli vain rauniot jäljellä, mutta se ei onneksi muuta sen merkitystä kristinuskon
kannalta. Kaikki oli vihdoin nähty ja matkasimme samaan tapaan takaisin Istanbuliin kuin olimme
tulleetkin..."
Lähdimme kaikki hieman epäileväisinä partioleirille. Emme oikeastaan tienneet, mitä odottaa. Paikka, jonne olimme menossa, on Turkin suurin partioleirikeskus. Paikka oli myös sen mukaan rakennettu. Se oli siisti ja rakennukset olivat modernit. Edelliset päärakennukset kuulemma paloivat poroksi ja uudet rakennukset tekivät hyvää työtä korvatessaan edelliset.
Leirialueella järjestetään viikottain arkajalkojen leiri. Tämä tarkoittaa, että ne, jotka haluavat kokeilla partiota menevät sinne. Turkissa partio on ilmainen, joten kaikilla oli sama paita ja lippis päässä. Mekin pääsimme osallisiksi tästä ja kaikki saivat ainakin jotain turkkilaista kotiin tuotavaksi!
Vaikka en kuullut monen ylistävän leiriruokaa tai sen määrää edes, pysyimme kaikki hengissä. Tarjouduimme tekemään töitä ja vaikka meille hommia annettiinkin, emme missään vaiheessa niitä päässeet tekemään. Aina joutui odottelemaan, jos jonkun ohjaajan piti kysyä lupaa tai vastaavaa joltain toiselta big bossilta. Joskus meidän käskettiin odottaa puolisen tuntia ja sen jälkeen tultiin sanomaan että odotelkaapa nyt vielä se toinen puolituntinen. Tosin Turkissa aikakäsitys on aivan eri kuin meillä Suomessa, joten siellä kelloilla olisi voinut vaikka heittää vesilintua.
Ainakin minusta leiri oli hieman laimeampi kuin mitä odotimme. Emme päässeet tekemään oikeastaan mitään kiintoisaa (kaikkeen kivaan tarvitaan lupa). Ratsastamaan pääsimme kylläkin, mutta sekään ei ollut erikoisen hohdokasta. Kaikki pääsivät tekemään muutaman kierroksen hevosaitauksessa jonkun taluttaessa hevosta. Uima-altaallekin pääsimme, mutta siihen se vähän jäikin. Alueella olisi ollut paintball-alue, purjehdintaa ja muuta, mutta niihin emme saaneet koskea. Kahtena päivänä kolmesta (neljäntenä lähdimme takaisin Suomeen) kävimme Istanbulissa. Maanantain vietimme leirillä eikä silloin mitään erikoisen tähdellistä tapahtunut.
Leirin iltaohjelmat tosin olivat ihan mukavia. Tosin ne olivat liian pitkiä ja ainakin tunnin verran olisi voinut leikata niistä pois. Siellä laulettiin iloisia lauluja ja tanssittiin ja soitettiin. Muutaman meistä pääsivät mukaan seuraleikkeihin, kuvia seuraa. Tiistai-iltana näytimme turkkilaisille hieman perinteistä suomalaista letkajenkkaa. Se olikin aika massahitti leiriläisten keskuudessa. Leirin aikana kuulimme monta kertaa jopa ärsyttäväksi asti päässeen "I love you Finland!"-huudon sieltä sun täältä.
Vaikka tämän tekstin perusteella leiristä jäi hyvin negatiivinen kuva, olen varma että jokainen meistä löysi sieltä jotain mieleenpainuvaa JA mukavaa. Itse ainakin arvostin heidän auttavaisuuttaan. Saimme partiolaisilta kyydin leiriltä suoraan lentokentälle. He kuskailivat meitä muutenkin kaupungin ja leirin välillä. Lahjoitimme heille suomalaiseen partiopukuun kuuluvan väiskin ja partiohuivin sekä Sisuja. Heiltä taas saimme Turkin partiolaisten t-paidan, lippiksen ja monikäyttöhuivin.
Matkasimme takaisin Suomeen keskiviikkona. Matka oli normaalin tylsä lentokonematka ja kaikki pääsivät turvallisesti kotiin. Vili tosin, joka sairastui jo partioleirin aikana, kärsi hieman lentomatkasta mutta pääsi Suomessa hoitoon heti kotiin palattuaan ja on nyt ok. Vili saa itse kertoa lisää jos haluaa.
Voimme vielä päivittää toistenkin mielipiteitä ja mietteitä reissusta joten stay tuned!
Hieman myöhässä rustannut Samuel "Sämyel" Almgrén.
Valtterin ja Roosan kirjoittama teksti Viikkolehteen sisältää tarkemman selonteon vaelluksesta:
"... Iltapäivällä kävimme ostoksilla ja illalla hyppäsimme bussiin ja matkasimme sillä koko yön Eigidiriin, josta alkoi suuri vaellusseikkailumme.
Aamun ensisäteet herättivät matkalaiset (ainakin osan), ja Eigidir-järvi kimmelsi edessämme
houkuttelevana. Lämpötila oli suomalaiseen makuumme tuskallinen, mutta liikkeelle lähdimme
täydennysten jälkeen. Päivämatkamme oli noin kymmenen kilometriä ja se sujui vaivattomasti tietä
pitkin kävellen. Leiriydyimme järven rannalle ja nautimme kovasti uimisesta.
Toinen vaelluspäivä toi mukanaan haasteita: jos halusi seurata Paavalin vaellusreittiä,
joutui lähtemään vuorille kiipeämään, kun taas järven rantaa pitkin olisi mennyt mukava
tie. Tuumasimme,että kaikkien ei kannata lähteä apostolin jäljissä, joten jaoimme joukon
kahteen: omasta mielestään kovakuntoinen poikajoukko lähti vuoristoon kiipeilemään kun
taas toinen porukka päätti kävellä tietä pitkin. Päivän annin voi kiteyttää erään ryhmäläisemme
toteamukseen: ”Paavalin jalanjäljissä kulkeminen on yhtä helvettiä”. Maisemat olivat kuitenkin
todella upeat ja ihmiset joka paikassa erittäin ystävällisiä. Barlassa tapasimme opettajan, joka pyysi
meitä mukaan projektiin, jossa pyritään kehittämään reitin olosuhteita. Yön vietimme hostellissa,
joka oli kaikkien mielestä paras vaihtoehto erittäin rankan päivän jälkeen. Päivä vaati veronsa ja
pari matkaajaamme joutui valitettavasti keskeyttämään vaelluksen sairastumisen vuoksi.
Seuraavan päivän kuljimme taas tietä pitkin päämääränä Dikmen, josta kalastajaveneen oli tarkoitus
viedä meidät järven toiselle puolelle. Monen teekupillisen jälkeen illan jo hämärtyessä meitä nousi
yksitoista henkilöä rinkkoinemme todella luotettavan näköiseen puuveneeseen, ja vene onneksi
epäilyistämme huolimatta sai meidät kannatettua vastarannalle saakka. Pilkkopimeässä tähtitaivaan
loisteessa söimme hiukan iltapalaa ja kiitimme Jumalaa, että olimme päässeet turvallisesti perille.
Nukuttuamme hyvin jatkoimme aamulla matkaa järven rantaa myöten As. Tirtariin ja siitä edelleen
viisi kilometriä Yk. Tirtariin. Ilma oli jälleen paahtavan kuuma, joten liekö se sekoittanut päämme,
mutta syystä tai toisesta onnistuimme jotenkin kävelemään pois reitiltä kymmenen kilometriä
väärään suuntaan. Istahdimme ihmeissämme Tokmancik kylän huoltoasemalle miettimään
tilannettamme. Kylästä oli päämääräämme Yalvaciin seitsemäntoista kilometriä, mutta kipeät
ja rakkoutuneet jalkamme eivät olleet erityisen yhteistyökykyiset. Söimme jäätelöä ja saimme
jonkinlaisen suunnitelman valmiiksi, kun äkkiä jouduimme hieraisemaan silmiämme, koska pihaan
ajoi tilataksi, jonka keulassa luki Yalvac. Vieläkin yritämme keksiä loogista selitysta tapahtumalle,
mutta tällä kertaa jollain muulla taisi olla näppinsä pelissä. Taksin ikkunasta vielä katsoimme miten
salamat iskivät taivaalta avoimeen maahan ja ajattelimme telttojen alumiinikaarien antamaa suojaa.
Yalvacissa löysimme avuliaan taksikuskin ansiosta nopeasti yöpaikan ja kaikki oli jälleen kääntynyt
parhain päin.
Koska olimme päässeet aikataulusta edellä perille, meillä oli nyt kokonainen päivä aikaa käydä
tutustumassa Pisidan Antiokiaan, joka oli Paavalin vaellusreitin viimeinen kohde. Kerran niin
hienosta kaupungista oli vain rauniot jäljellä, mutta se ei onneksi muuta sen merkitystä kristinuskon
kannalta. Kaikki oli vihdoin nähty ja matkasimme samaan tapaan takaisin Istanbuliin kuin olimme
tulleetkin..."
Lähdimme kaikki hieman epäileväisinä partioleirille. Emme oikeastaan tienneet, mitä odottaa. Paikka, jonne olimme menossa, on Turkin suurin partioleirikeskus. Paikka oli myös sen mukaan rakennettu. Se oli siisti ja rakennukset olivat modernit. Edelliset päärakennukset kuulemma paloivat poroksi ja uudet rakennukset tekivät hyvää työtä korvatessaan edelliset.
Leirialueella järjestetään viikottain arkajalkojen leiri. Tämä tarkoittaa, että ne, jotka haluavat kokeilla partiota menevät sinne. Turkissa partio on ilmainen, joten kaikilla oli sama paita ja lippis päässä. Mekin pääsimme osallisiksi tästä ja kaikki saivat ainakin jotain turkkilaista kotiin tuotavaksi!
Vaikka en kuullut monen ylistävän leiriruokaa tai sen määrää edes, pysyimme kaikki hengissä. Tarjouduimme tekemään töitä ja vaikka meille hommia annettiinkin, emme missään vaiheessa niitä päässeet tekemään. Aina joutui odottelemaan, jos jonkun ohjaajan piti kysyä lupaa tai vastaavaa joltain toiselta big bossilta. Joskus meidän käskettiin odottaa puolisen tuntia ja sen jälkeen tultiin sanomaan että odotelkaapa nyt vielä se toinen puolituntinen. Tosin Turkissa aikakäsitys on aivan eri kuin meillä Suomessa, joten siellä kelloilla olisi voinut vaikka heittää vesilintua.
Ainakin minusta leiri oli hieman laimeampi kuin mitä odotimme. Emme päässeet tekemään oikeastaan mitään kiintoisaa (kaikkeen kivaan tarvitaan lupa). Ratsastamaan pääsimme kylläkin, mutta sekään ei ollut erikoisen hohdokasta. Kaikki pääsivät tekemään muutaman kierroksen hevosaitauksessa jonkun taluttaessa hevosta. Uima-altaallekin pääsimme, mutta siihen se vähän jäikin. Alueella olisi ollut paintball-alue, purjehdintaa ja muuta, mutta niihin emme saaneet koskea. Kahtena päivänä kolmesta (neljäntenä lähdimme takaisin Suomeen) kävimme Istanbulissa. Maanantain vietimme leirillä eikä silloin mitään erikoisen tähdellistä tapahtunut.
Leirin iltaohjelmat tosin olivat ihan mukavia. Tosin ne olivat liian pitkiä ja ainakin tunnin verran olisi voinut leikata niistä pois. Siellä laulettiin iloisia lauluja ja tanssittiin ja soitettiin. Muutaman meistä pääsivät mukaan seuraleikkeihin, kuvia seuraa. Tiistai-iltana näytimme turkkilaisille hieman perinteistä suomalaista letkajenkkaa. Se olikin aika massahitti leiriläisten keskuudessa. Leirin aikana kuulimme monta kertaa jopa ärsyttäväksi asti päässeen "I love you Finland!"-huudon sieltä sun täältä.
Vaikka tämän tekstin perusteella leiristä jäi hyvin negatiivinen kuva, olen varma että jokainen meistä löysi sieltä jotain mieleenpainuvaa JA mukavaa. Itse ainakin arvostin heidän auttavaisuuttaan. Saimme partiolaisilta kyydin leiriltä suoraan lentokentälle. He kuskailivat meitä muutenkin kaupungin ja leirin välillä. Lahjoitimme heille suomalaiseen partiopukuun kuuluvan väiskin ja partiohuivin sekä Sisuja. Heiltä taas saimme Turkin partiolaisten t-paidan, lippiksen ja monikäyttöhuivin.
Matkasimme takaisin Suomeen keskiviikkona. Matka oli normaalin tylsä lentokonematka ja kaikki pääsivät turvallisesti kotiin. Vili tosin, joka sairastui jo partioleirin aikana, kärsi hieman lentomatkasta mutta pääsi Suomessa hoitoon heti kotiin palattuaan ja on nyt ok. Vili saa itse kertoa lisää jos haluaa.
Voimme vielä päivittää toistenkin mielipiteitä ja mietteitä reissusta joten stay tuned!
Hieman myöhässä rustannut Samuel "Sämyel" Almgrén.
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Vaelluksen jälkipyykki
Saavuimme tänään takaisin Istanbuliin helteisestä Egirdiristä (>35 astetta). Tässä on vain lyhyt "oleme hengissä"-raportti vaelluksesta, tarkemman selonteon seuratessa joskus ehkä myöhemmin.
Vaelluksen oli tarkoitus kulkea siis reittiä: Egirdir-Barla-Dikmen-Eupler-Yalvac. Lopullinen reitti suoristui enemmän tai vähemmän sairastumisien, eksymisten ja olosuhteiden pakosta kulkemaan pääosin tieverkostoa pitkin. Sairastuneista Juulia ja Siiri lähtivät Pauluksen kanssa vaelluksn toisena päivänä Egirdiriin toipumaan ja päivää myöhemmin Maisa liittyi samaa porukkaan. Kaikki vaivat olivat kuitenkin ohimeneviä ja kaikki ovat taas kunossa. Loppumatkan taivalsimme siis poikaporukalla + Roosa. Vielä ennen Yalvacia poikkesimme reitiltä about 10 kilometriä, jolloin paikalle ilmestyi pelastava enkeli taksikuskin muodossa, joka toimitti meidät Yalvaciin.
Nytten on jo lievä kiirus partioleirille, jossa viivymmekin loppuajan. Netistä tuskin on tietoakaan siellä, joten blogi päivittyy sitten, kun se on mahdollista.
Poikkeuksellisesti Samun puolesta tämän blogin runoili Olli aka Üllé
Vaelluksen oli tarkoitus kulkea siis reittiä: Egirdir-Barla-Dikmen-Eupler-Yalvac. Lopullinen reitti suoristui enemmän tai vähemmän sairastumisien, eksymisten ja olosuhteiden pakosta kulkemaan pääosin tieverkostoa pitkin. Sairastuneista Juulia ja Siiri lähtivät Pauluksen kanssa vaelluksn toisena päivänä Egirdiriin toipumaan ja päivää myöhemmin Maisa liittyi samaa porukkaan. Kaikki vaivat olivat kuitenkin ohimeneviä ja kaikki ovat taas kunossa. Loppumatkan taivalsimme siis poikaporukalla + Roosa. Vielä ennen Yalvacia poikkesimme reitiltä about 10 kilometriä, jolloin paikalle ilmestyi pelastava enkeli taksikuskin muodossa, joka toimitti meidät Yalvaciin.
Nytten on jo lievä kiirus partioleirille, jossa viivymmekin loppuajan. Netistä tuskin on tietoakaan siellä, joten blogi päivittyy sitten, kun se on mahdollista.
Poikkeuksellisesti Samun puolesta tämän blogin runoili Olli aka Üllé
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Parin päivän päivitykset
Tere vaan täältä kuumasta ja exoottisesta Istanbulista. Kiireisen viikon takia päivitämme
viime päivien tapahtumat yhdellä kertaa.
8. päivä:
Aamulla ryntäsimme suoraan maalaushommiin. Saimme ensimmäisen maalipinnan valmiiksi neljään mennessä, jonka jälkeen lähdimme lautalla Euroopan puolelle. Kävimme mm. Hagia Sofiassa ja Sinisessä moskeijassa. Tutustuimme myös paikalliseen katuelämään. Illallista nautimme paikallisessa ravintolassa, jossa tajusimme minkälaisia kebappien pitäisi oikeasti olla. Yöelämään näimme Taksimissa, joka on Istanbulin kuuluisin kävelykatu. Kävelyretken katkaisi mielenosoitus, jota varten paikalla oli noin sata mellakkapoliisia. Paikalla oli myös paljon konsertteja ja katusoittajia. Pääsimme tutustumaan hyvin erilaiseen Istanbuliin kuin mitä olimme tähän asti nähneet. Illalla unta ei tarvinut houkutella.
9. päivä:
Aamulla viimeistelimme maalausurakkamme ja teimme loppusiivouksen. Lounaaksi söimme ns. pitsaa (lahmacun) ja tarjoilija toi meille ilmaiset jälkiruuat. Urakan jälkeen alkoi suuri turkkilainen seikkailu. Meillä oli sovittu jalkapallopeli viideltä, mutta pelaamaan pääsimme vasta seitsemältä. Turkkilaiseen tapaan aikataulut joustivat 'hieman'. Lisäksi eksyimme väärälle kentälle, mutta muutaman puhelinsoiton jälkeen oikea paikka löytyi. Vastustajanamme oli turkkilainen kaveriporukka, joka koostui päälle parikymppisistä opiskelijoista. Kaikki väittivät olevansa amatöörejä, mutta taidot puhuivat puolestaan. Annoimme kaikkemme, mutta taitomme eivät aivan riittäneet. Kaikille jäi kuitenkin pelistä hyvä mieli ja menimme yhdessä syömään kakkua. Poikien puolustaessa Suomen jalkapallomainetta tytöt olivat shoppailemassa. Päivä oli jälleen kerran ollut pitkä ja kiireinen mutta antoisa. Kämpille pääsimme noin yhdentoista aikoihin ja kaikki kaatuivat väsyneinä sänkyyn tai patjalle tai missä ikinä nyt sitten nukuttiinkin.
10. päivä eli tänään:
Kaikki heräsivät innokkaina tähän uuteen päivään. Kokoonnuimme tyttöjen paikkaan perinteiselle turkkilaiselle aamupalalle, jonka söimme lattialla. Seuraava traaginen tositapahtumaketju saattaa järkyttää nuorimpia lukijoita joten jos olet herkkä ihminen, ehdotamme, että skippaatte seuraavan kappaleen.
Kaikki alkoi, kun istuuduimme ruokaliinan ympärille ja teen jakaminen alkoi. Olimme saaneet teen jaettua, ja porukka alkoi ottaa ruokaa. Vili sai yhtäkkiä päähänsä heittää leivän takaisin liinalle, mutta se ottikin kimmokkeen toisesta leivästä ja lensikin suoraan päin Jussin teemukia. Tämän seurauksena se kaatui suoraan Valtterin jaloille ja voitte itse kuvitella miltä sata-asteinen teevesi tuntuisi omien jalkojenne päällä. Tuloksena oli ja on vieläkin erittäin kipeät palovammaiset jalkaterät, jotka rajoittavat Valtterin elämää ainakin tämän päivän ajan. Toivomme suuresti, että jalat parantuisivat riittävästi huomiseen mennessä, jotta vaelluksemme ei menisi aivan piloille. Tämän tarinan opetus on: älä heittele leipää turkkilaisessa aamupalapöydässä.
Kävimme (kaikki paitsi Valtteri, ks. edellinen kappale) Istanbulin kansainvälisen seurakunnan jumalanpalveluksessa ja näimme, miten srk toimii täälläpäin. Olemme tehneet tehneet valmisteluja vaellusta varten, kuten ostamalla ruokaa. Teemme viimeiset pakkaamiset ja lähdemme yöbussilla kohti Egirdiriä. Matka kestää n. 12 tuntia. Seuraavaan päivitykseen meneekin sitten viisi päivää, koska vaelluksella ei ole mahdollista kirjoittaa blogia. Jos ei tule viiden päivän kuluessa uutta blogia, voitte huolestua, mutta se ei ole tarpeellista, koska olemme Ramboja.
Blogista vastasi rakkaudella Samu "Rambo" Almgrén ja Valtteri "Rampa" Sillanpää.
torstai 7. kesäkuuta 2012
7.6.2012 Istanbullissa, työn touhussa
Ensimmäisestä yöstä on selviydytty, joidenkin osalta kuitenkin vähän heikommin. Joitakin vaivasi huono tyyny, sekä makuualusta. Joillakin oli vaikeuksia saada unen päästä kiinni, sillä imaami huusi minareetista rukouskutsun. Aamuraamiksen jälkeen lähdimme työtehtäviin. Tytöt ja Eero lähtivät pakkaamaan hengellistä materiaalia. Samaan aikaan pojat menivät urakoitsemaan maalauksen ja siivoamisen parissa seurakuntaan. Söimme lounaaksi perinteistä turkkilaista ruokaa, se oli hyvää! Siellä juhlittiin myös jonkun syntymäpäiviä, joten saimme palat kakkua.
Töiden jälkeen me tytöt tulimme siivoamaan kämppämme, sillä siivoja teki meille pienen tempun eikä suostunut siivoamaan. Pojat jäivät vielä urakoitsemaan. Moppasimme lattiat, tiskasimme astiat, sekä pyyhimme pölyt. Tämän jälkeen meillä oli ansaittu leoptauko. Tauon jälkeen kävimme pienellä korttelikävelyllä. Illalla suuntasimme kohti ostoskeskusta, josta ostimme tarvikkeita vaellusta varten. Kävimme myös syömässä paikallisessa kebab-ravintolassa.
Kuulumiset tältä päivältä päivittivät Ella & Siiri.
Kuulumiset tältä päivältä päivittivät Ella & Siiri.
Ooooh, sometimes I have a good feeling. YEAH!
Paulus osti pojille hienot työpaidat
Lounas, paikallisia pitsoja
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Eka päivä Turkissa
Olemme päässeet turvallisesti perille Istanbuliin ja majoituspaikkoihin. Päivä on ollut erittäin kiva mutta väsyttävä, joten kirjoitamme siitä huomenna.
Ruoka oli maittavaa, vaikka sitä ei naamoista välttämättä näe.
PS. Ei jaxettukkaan kirjottaa
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Viimehetken valmistelut
Viimeinen päivä Suomessa on kulunut rauhallisissa merkeissä. Olemme täällä Vapiksella viimehetken valmisteluissa. Osa porukasta lähti hakemaan vaelluksen muonat ja tarvikkeet. Loput jäivät toimistolle hoitamaan blogin ja Viikkolehden artikkelin. Vaeltajat pitivät viimeviikolla maalausharjoituksen. Esitimme myös draamamme kirkkoyleisölle viikko sitten sunnuntaina ja pitää sanoa, se oli hyvä.
Lähdemme huomenna
klo. 4.00 kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lentomme menee Riian
kautta, jossa vaihdamme konetta. Sieltä lennämme Istanbuliin. Lennot
kestävät yhteensä noin neljä tuntia. Kaikki ovat innokkaita lähtemään. Myös Samu ja Jussi, jotka odottavat ensimmäistä lentoansa (*pelkäävät*).
Tämän blogin rustasivat Jussi, Samu ja Eero
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Tästä lähtee!
Olemme täällä Pöljössä suunnittelemassa Turkin matkaa. Tästä alkoi blogitus. Tasan kuukauden päästä on lähtö Turkkiin!
Lähtijöinä siis on Kielenopiskelija Paulus Rissanen, Bossi Sami Laaksamo, Tulkki Rosa Laaksamo, Alikersantti Valtteri Sillanpää, Tuotantotalouden ylioppilas Olli Puuri, Lukiolainen Oskari Huovinen, Amis Vili Sillanpää, Lukiolainen Jussi Puuri, Amis Eero Sillanpää, Lukiolainen Julia Miettinen,Lukiolainen Ella Myllymäki, Lukiolainen Johan Samuel Almgren,Yläkoululainen Siiri Davidson sekä Yläkoululainen Maisa Ijäs.
Olli ja Oskari suunnittelivat reitin uudelleen. Aleksi ja Eero puolestaan hoitivat hupparin suunnittelun. Rahatilanne ei ole täydellinen, mutta paranemaan päin. Mietimme Suomen partiolaisten vaatimaa projektia, joka on meillä maalausurakka.
Seuratkaa aktiivisesti blogiamme, luvassa tajunnanräjäyttäviä uutisia sekä hervottoman hauskoja kuvia.
Tästä blogista vastasivat Eero ja Olli.
Lähtijöinä siis on Kielenopiskelija Paulus Rissanen, Bossi Sami Laaksamo, Tulkki Rosa Laaksamo, Alikersantti Valtteri Sillanpää, Tuotantotalouden ylioppilas Olli Puuri, Lukiolainen Oskari Huovinen, Amis Vili Sillanpää, Lukiolainen Jussi Puuri, Amis Eero Sillanpää, Lukiolainen Julia Miettinen,Lukiolainen Ella Myllymäki, Lukiolainen Johan Samuel Almgren,Yläkoululainen Siiri Davidson sekä Yläkoululainen Maisa Ijäs.
Olli ja Oskari suunnittelivat reitin uudelleen. Aleksi ja Eero puolestaan hoitivat hupparin suunnittelun. Rahatilanne ei ole täydellinen, mutta paranemaan päin. Mietimme Suomen partiolaisten vaatimaa projektia, joka on meillä maalausurakka.
Seuratkaa aktiivisesti blogiamme, luvassa tajunnanräjäyttäviä uutisia sekä hervottoman hauskoja kuvia.
Tästä blogista vastasivat Eero ja Olli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)